Downloadable E-book

Muutakin kuin numeroita

kr220
Tax included
Jonnekin 60. ikävuoden ympärille sijoittuvat vuodet, jolloin oma vanheneminen nousee uudella tavoin mieleen, vaikka itseään ei osakaan mieltää vielä vanhaksi. Ne ovat monelle muutoksen aikaa, jolloin oman elämän kokemuksia ja valintoja arvioidaan uudelleen.Kaija Maria ja Lari Junkkarin teos on aj...
Available Formats
Quantity

Jonnekin 60. ikävuoden ympärille sijoittuvat vuodet, jolloin oma vanheneminen nousee uudella tavoin mieleen, vaikka itseään ei osakaan mieltää vielä vanhaksi. Ne ovat monelle muutoksen aikaa, jolloin oman elämän kokemuksia ja valintoja arvioidaan uudelleen.

Kaija Maria ja Lari Junkkarin teos on ajatuksia herättävä, elämänmakuinen matka noihin muutoksen vuosiin. Vanheta voi monella tavalla, mutta joka väittää, että ikä on vain numeroita, on väärässä. Jotakin tärkeää jää silloin oivaltamatta, sillä ymmärrys elämän rajallisuudesta ja rikkaudesta kutsuu meitä tarkastelemaan menneisyyttämme ja elämämme suuntaa nyt ja tulevaisuudessa.

Elämänpolkumme, pelkomme ja toiveemme, mutta myös ympäröivän kulttuurin käsitykset ja sukupolvemme kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka kohtaamme oman vanhenemisemme.

Kaija Maria ja Lari Junkkari ovat tunnettuja kouluttajia, luennoitsijoita ja kirjailijoita. He ovat työskennelleet terapian ja työnohjauksen alueilla. He ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja teoksia mm. elämänkaareen ja ihmissuhteisiin liittyvistä kysymyksistä.

Data sheet

Publisher
Kirjapaja
Published Date
2017-09-11
BookType
Language
Author
Junkkari Kaija
BookLength
21:00:42
ISBN13
9789522887702

Reviews

No customer reviews for the moment.

Write your review

Muutakin kuin numeroita

Jonnekin 60. ikävuoden ympärille sijoittuvat vuodet, jolloin oma vanheneminen nousee uudella tavoin mieleen, vaikka itseään ei osakaan mieltää vielä vanhaksi. Ne ovat monelle muutoksen aikaa, jolloin oman elämän kokemuksia ja valintoja arvioidaan uudelleen.Kaija Maria ja Lari Junkkarin teos on aj...

Write your review